Ronny Rännälä
Myynti ja markkinointi
ronny.rannala@slingshot.fi
040 847 2299
Mitä kuntosalin laitteisto maksaa?
Kuntosalin perustaminen on aina merkittävä investointi, oli kyseessä sitten pienempi PT-studio tai suuri kaupallinen kuntokeskus. Laitteiden ja välineiden lisäksi kustannuksia kasvattavat mm. mahdolliset remonttikulut, tilavuokra, kulunvalvonta sekä muiden tilojen kalustus. Tässä kirjoituksessa keskitytään kustannuksiin nimenomaan kuntosalilaitteiden ja -välineiden osalta.
Eurot pöytään
Kuntosalille tulevat laitteet ja välineet voivat maksaa mitä tahansa muutamasta kymmenestä tuhannesta useisiin satoihin tuhansiin euroihin. Eniten hintaan vaikuttaa luonnollisesti salin koko, mutta monilla muillakin valinnoilla on merkittävä rooli hinnan muodostumisessa. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että keskisuuren kuntokeskuksen laitteisto maksaa noin 200 000–250 000 euroa. Summa voi kuitenkin kasvaa jopa yli puolen miljoonan euron suuressa, yli 1000 neliön kuntokeskuksessa, jossa kaikki on tehty viimeisen päälle laadukkaasti.
Kardiolaitteet ovat yksi suurimmista kulueristä kuntosalin laitevalikoimassa. Jos saliyrittäjä haluaa panostaa isompaan kardioalueeseen, nostaa se merkittävästi investoinnin hintaa. Kalleimpia kardiolaitteita ovat porraskoneet, juoksumatot ja crosstrainerit, kun taas soutulaitteet sekä kunto- ja spinningpyörät ovat selvästi halvempia.
Voimaharjoittelulaitteiden valinnalla on myös suuri merkitys. Painopakkalaitteet ovat levypainokuormitteisia laitteita kalliimpia, mutta painopakkalaitteet soveltuvat yleensä laajemmalle käyttäjäkunnalle. Pienemmillä kuntosaleilla on monesti vain painopakkalaitteita, suuremmilla saleilla molempia, painottuen kuitenkin painopakkalaitteisiin.
Vapaiden painojen ja pienvälineiden tarjonta on nykypäivänä hyvin laajaa. Suurimmat hintaerot tulevat yleensä levy- ja käsipainojen sekä levytankojen valinnassa. Polyuretaaniset käsipainot ovat kalliimpia kuin kumipintaiset, värilliset levypainot kalliimpia kuin kokomustat, sekä suuremmalla maksimikapasiteetilla varustetut tangot kalliimpia kuin pienempää kuormaa kestävät tangot.
Myös lattiamateriaalien hinta vaihtelee merkittävästi paksuuden mukaan. Ohuimmat, noin 6–20 mm paksuiset kumimatot ja -laatat ovat selvästi edullisempia kuin 40–50 mm paksut kumilaatat. Mikäli äänieristys ja kimmoisuuden vaimennus ovat tärkeitä saliyrittäjälle, täytyy valita paksumpia materiaaleja.
Hyvää ja halpaa?
Vanha sanonta kuuluu, että hyvää ja halpaa ostaessa täytyy ostaa kaksi tuotetta. Sama pätee myös kuntosalin kalustuksessa. Huolella viimeistellyt, laadukkailla materiaaleilla tehdyt ja pitkillä takuuajoilla varustetut laitteet yksinkertaisesti maksavat enemmän.
Saliyrittäjän kannattaakin pohtia tarkkaan kokonaiskustannuksia: hankintahinnassa saatu säästö alkaa hupenemaan, kun heikompilaatuiset laitteet hajoavat useammin ja nopeammin ja vaativat kalliita korjauksia. Etenkin heikkokuntoisten, takuun ulkopuolisten kardiolaitteiden korjaus on usein hyvin kallista, ja uuden laitteen hankinta tulee herkästi järkevämmäksi kuin vanhan korjaaminen.
Joskus hyvä ja halpa voi olla sama tuote – useimmiten kuntosalilaitteiden kohdalla se tarkoittaa käytettyä laitetta. Käytetyt laitteet ovat huomattavasti uusia edullisempia, ja joskus hyväkuntoisen yksilön voi löytää pilkkahintaan. Käytetyillä laitteilla on kuitenkin lyhyempi takuu sekä monesti heikompi varaosien saatavuus, ja usein käytön jäljet näkyvät niissä selvästi. Yksinkertaiset vipuvarsilaitteet ovat riskittömimpiä käytettyjä laitteita, sillä niiden huoltotarve on muutenkin hyvin vähäinen.
Laadukkaimmat laitteet ja välineet Slingshotilta
Slingshotin valikoimaan kuuluvat vain ne tuotemerkit, joiden laatulupausten takana voimme seistä. Tuotteillamme on kautta linjan pitkät takuuajat, ne on valmistettu laadukkaista materiaaleista ja tehty ammattitaidolla. Esimerkiksi ruotsalaisen Gymlecon runkorakenteilla ja painopakoilla on elinikäinen takuu, sekä lähes kaikilla osilla 10 vuoden osatakuu. Waffa -ulkolaitteiden runkorakenteille tarjoamme 25 vuoden takuun, vaikka ne olisivat ympärivuotisessa käytössä Suomen rankoissa olosuhteissa.
Kuntosalin perustaminen Slingshotin tuotteilla ei ole hankintahinnaltaan markkinoiden halvin ratkaisu. Pitkällä aikavälillä hinta kuitenkin tulee erittäin kilpailukykyiseksi vähäisten korjaus- ja vaihtotarpeiden vuoksi, ja samalla saliyrittäjä saa nauttia erittäin laadukkaista laitteista ja välineistä, joista asiakkaatkin pitävät. Lue lisää kuntosalin perustamisen kustannuksista leasingrahoitussivultamme, josta löytyy myös leasinglaskuri.