Slingshot - Kattava valikoima alan premium-tuotteita

Sponsorointi

Osallistumme aktiivisesti Suomen eturivin kamppailulajien urheilijoiden sponsoroimiseen. Tavoitteenamme on urheilijoiden kilpailumenestyksen lisäksi edistää urheilun ja liikunnan näkyvyyttä, ja kannustaa ihmisiä aktiiviseen liikkumiseen. Tuemme urheilijoita sekä suoraan rahallisesti, että laite- ja välinesponsoroinnin kautta.

Titta Keinänen

Slingshot on tehnyt vuodelle 2023 yhteistyösopimuksen karateka Titta Keinäsen kanssa. Osittain Espanjassa asuva ja harjoitteleva Keinänen, 29, on yksi Suomen menestyneimmistä karatekoista, jonka päätähtäimenä vuodelle 2023 kevään EM- ja syksyn MM-kisat.

Kuva: Tero Turunen

Titta on urallaan yltänyt jo moniin hienoihin saavutuksiin, ja vuonna 2019 saavutetun EM-pronssin lisäksi meriiteistä löytyvät mm:

  • Kaksi Karate1 Premier League -osakilpailuvoittoa 2018 (ensimmäisenä suomalaisena)
  • Maailmancupin kokonaispisteiden toinen sija 2018
  • MM-kisojen 7. sija 2018
  • World Gamesien 4. sija 2022

Lisäksi Titta on valittu useasti vuoden karatekaksi, sekä vuoden karateurheilijaksi Suomessa. Titan kommentit yhteistyöstä ja tulevasta vuodesta:

“Olen tosi iloinen ja innoissani voidessani lähteä tähän yhteistyöhön. Jotta minä voin keskittyä urheiluun täysillä, on yhteistyökumppaneiden tuki korvaamaton. Minulle on tärkeää jakaa yhteisiä arvoja yhteistyökumppanieni kanssa, ja Slingshotin kanssa tämä ehdottomasti toteutuu. Tämä vuosi tulee olemaan vauhdikas ja urani kannalta tärkeä. Hienoa saada Slingshot kulkemaan sitä matkaa kanssani!”

Slingshot toivottaa Titalle menestystä tulevalle vuodelle!

Roberta Luostarinen

Slingshot on mukana tukemassa nuorta maajoukkuepainijaa Roberta Luostarista. Roberta kuuluu Kuortaneen Olympic Training Centerillä harjoittelevaan Petra Junior Team -ryhmään. Roberta on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo saavuttaa alle 15-vuotiaiden EM-pronssia vuonna 2018, ja vuoden 2019 syksyn aikana mitaleja kertyi peräti neljä kappaletta kovatasoisista kansainvälisistä kilpailuista.

Kuvassa Roberta seisoo korkeimmalla korokkeella Helsinki Open -turnauksessa. Vuoden 2023 ohjelmaan kuuluu paljon kilpailuja, sillä Roberta on juuri toipunut pidemmästä loukkaantumisesta.

 

Hyväntekeväisyys

Urheilijasponsoroinnin lisäksi osallistumme vuosittain hyväntekeväisyyteen. Lahjoitamme merkittäviä summia mm. katulasten avustukseen köyhissä maissa. Tavoitteenamme on auttaa lapsia pääsemään kiinni ihmisarvoiseen ja turvalliseen elämään vaikeissa olosuhteissa. Viime vuosina lahjoituksemme on kohdistunut Mission Possible -organisaatiolle.