Siirry pääsisältöön

Sponsorointi

Tuemme aktiivisesti Suomen eturivin urheilijoita. 

Osallistumme aktiivisesti Suomen eturivin kamppailulajien urheilijoiden sponsoroimiseen. Tavoitteenamme on urheilijoiden kilpailumenestyksen lisäksi edistää urheilun ja liikunnan näkyvyyttä, ja kannustaa ihmisiä aktiiviseen liikkumiseen. Tuemme urheilijoita sekä suoraan rahallisesti, että laite- ja välinesponsoroinnin kautta.

Hyväntekeväisyys

Urheilijasponsoroinnin lisäksi osallistumme vuosittain hyväntekeväisyyteen. Lahjoitamme merkittäviä summia mm. katulasten avustukseen köyhissä maissa. Tavoitteenamme on auttaa lapsia pääsemään kiinni ihmisarvoiseen ja turvalliseen elämään vaikeissa olosuhteissa. Viime vuosina lahjoituksemme on kohdistunut Mission Possible -organisaatiolle.

Valtteri Olin

Valtteri Olin

Slingshot on mukana tukemassa Suomen maajoukkuejudokaa Valtteri Olinia. 73 kilon sarjassa otteleva Olin on saavuttanut kolme aikuisten Suomen mestaruutta, sekä aikuisten EM-kisojen 5. sijan vuonna 2024. Keväällä 2026 Valtteri oli hienosti hopealla Tbilisin Grand Slamissa. Ykköstähtäimenä ovat vuoden 2028 Los Angelesin olympialaiset.